Uusi kausi avattu

Lauantaina pakkasin nostalgisessä hengessä itseni ja Noan henkilöautoon ja lähdimme sianpieremän aikaan(eli aikasin!) ajelemaan kohti Iittiä ja Suomicuppia. Sää oli kalsea, vettä satoi koko menomatkan ja perillä meitä odotti myös puuskittainen kylmä tuuli. Lopulta ei harmittanut lainkaan, että isäntä ja pikkumies jäivät kotiin, olisi meinaan ollut hivenen haastelliset olosuhteet olla koko päivä ulkona alle 3 kuukauden ikäisen lapsen kanssa. Perillä saimme todeta kilpailun etenevän yllättävän nopeasti. Noa juoksi salukiurosten toisessa alkuerälähdössä ja yllätyin positiivisesti; Noa seurasti tarkasti ja juoksi siitä huolimatta lujaa ja oikaisi melko räikeästi vain viimeisen mutkan. Finaalilähtö olikin yhtä hässäkkää täynnä, sillä meidän lähdössämme emme kumpikaan, en minä tai Noan parin lähettäjä, kuulleet irti-käskyä lainkaan. Noa jäi lähdössä selvästi, mutta ripeänä poikana kuroi eron nopeasti kiinni, mutta ehkä vauhdista hurmaantuneena kaahasikin sitten koko radan ainoana tavoitteenaan saada vieheeltä nirri pois. Iskupaikkoja oli jälkikuuleman mukaan useampikin, joten ei sitä oikein moittiakaan voi :D Lopputuloksena siis neljäs sija istein 222 + 184 ja hauskaa riitti.Nyt on avattu kausi 2012 ja seuraavaksi suuntaamme Hyvinkäälle ihmettelemään, mihin aikaan kello tällä kertaa pysähtyy.

Vinttejä agilityssä

Kirjoitin paikallisen vinttikoirakerhon lehteen meidän kokemuksista agilitystä ja tässä olisi nyt kyseinen raapustus muidenkin luettavaksi.

Kuva:Anna Lavikainen

Innostus agilityyn oli valtava ja arvoinkin pitkään, kenet koiristamme valitsisin ryhmään mukaan. Yksi tuntui liian iloiselta pystyäkseen keskittymään yhtään mihinkään, toinen vaikutti turhan vakavamieliseltä innostuakseen juuri Tänään juuri Tuosta tempusta ja liian karvaiset/isot/väärän väriset agilitykaveritkin olisi hallissa huonona päivänä vain herraa ahdistaneet. Tuntui epäreilulta ajatella aina ja joka paikkaan mukaan pääsevää blondiakaan, mutta vaakakuppi heilahti siihen suuntaan, kun mietin kenessä mahtaisi olla eniten potentiaalia ja pitkäjänteisyyttä ja jonka agilityharrastusta en ihan välttämättä itsekään automaattisesti onnistuisi turmelemaan, jos ja kun sähläisin itse ja oppisin hitaammin, kuin koira. Niinpä ilmoitin pettämättömän Noan agilitykurssille ja aloin jo todenteolla innostua.

Alku aina hankalaa, mutta sitä vastoin huomattavasti hauskempaa. Noa suhtautui oletetun itsevarmasti uuteen tilanteeseen, jossa oli useita muita koiria ja keskittyäkin piti. Suurta epävarmuutta se ei osoittanut missään vaiheessa, kun tutustuimme uusiin esteisiin. Putki arvellutti tovin, luonnollisesti. Miksi sitä menisi tunkemaan itseään ahtaaseen pötköön saadakseen herkun, kun voi kiertää ulkokauttakin? Olikin hauska huomata, että lopulta putki oli Noan mielestä yksi hauskimmista esteistä, jonka se suoritti vauhdikkaasti ja kerta toisensa perään innokkaasti. Rengas oli toinen, jota piti hetken aikaa tuumata, mutta kerran siitä vauhdilla hypättyään Noa saattoikin hyppiä siitä välillä jo ihan omatoimisestikin.

Handlerin päästyä jyvälle homman juonesta, aloimme edistyä itsellenikin yllättävän rivakkaa tahtia. Kerran Noa oli niin iloinen suoritettuaan onnistuneesti hyppysarjan ja putken, että ryntäsi samoilla vauhdeilla viereiselle kentälle tervehtimään jotain pientä ja karvaista olentoa, joka oli myös treenaamassa samoja touhuja. Mainittakoon, ettei tuon pienen eläimen omistaja ollut erityisen ilahtunut Noan tervehdyskäynnistä, vaikka Noa aivan hyvissä aikeissa olikin. Tämä jäikin sitten Noan ainoaksi omatoimiseksi vierailuksi "naapurin tontilla", vaikka itse seurasinkin jännittyneenä vauhdilla etenevää koiraani. Varsinkin vaihe, jossa itse jäin jälkeen niin nopeasti, että pystyin ohjaamaan Noaa käytännössä pelkin huudoin, aiheutti välillä sydämentykytyksiä. Harvinaisen uskollisesti Noa suoritti esteet myös silloin, kun ohjaajan käsky tuli kaukaa perästä ja palkkaakin joutui pahimmillaan hetken odottelemaan! Ei ehkä ihan oikeaoppista, mutta minkäs teet, kun koira on nopea ja oma vauhti laski hitaasti mutta varmasti, kerta kerralta. Äkkiä saimme havaita myös sen, että kun vaan vauhtia on tarpeeksi, niin esteet suoritaan yhtään epäröimättä. Oli vaikea peitellä huvittuneisuuttaan, kun näki, kuinka koira todella muuttaa halutessaan myös agilityn kirjaimelliseksi kilpajuoksulajiksi, kun puomikin mentiin pitkällä loikalla kiitäen niin, että itseäni pelotti. Ihme, ettei Noa tippunut sieltä!

Ahneen koiran motivointi ei tuottanut vaikeuksia ja se helpottikin työskentelyä paljon. Suurimmaksi vaikeudeksi huomasin lähes yhteistyökyvyttömän vasemman käteni, jolla ohjaaminen vain oli välillä niin helkkarin vaikeaa.

Kaikenkaikkiaan agility oli meille oikein hyödyllinen kurssi. Opin lisää itsestäni, kuin myös koirastani. Noa on oppinut ottamaan paljon oma-aloitteisemmin ja innokkaammin kontaktia ja tuntuu, että nykyään kuuntelee omistajia eri tavalla, kuin ennen. Enkä voi väittää, etteikä kärpänen olisi puraissut ja pahasti, niin suurta onnistumisen riemua saimme pitkillä estesarjoilla kokea.

Ajantasaistamisyritys

Pahoitteluni niille, jotka täällä joskus mahdollisesti käyvät välillä kurkkimassa, kun en ole saanut päiviettyä blogia lainkaan. Nettisivut ovat aivan yhtä retuperällä. Edellinen päivitys taitaa olla.. kaudelta 2010, joten voinkin nyt seuraavaksi kiroilla itseäni ja saamattomuuttani ja yrittää saada nettisivut ajantasalle ennen kauden 2012 alkua. Mitään en lupaa! Olen nyt ajautunut kirjoittelemaan enimmäkseen vain Omien Tuntojen puolella, foorumeillakaan en ole jaksanut sanoa oikein mitään. Nyt kuitenkin ajattelin, että on pakko saada aikaan edes vähän raporttia siitä, miten kauden 2011 loppu meiltä sujui. Lyhyestä virsi kaunis, jatkamme edellisen postauksen listataktiikalla.

28.8. Noa osallistui SMM-kilpailuun Helsingissä ja sijoittui kuudenneksi pistein 233+223=456.


4.9. Feri kunnostautui näyttelyssä! Olin ilmoittanut sen Muuramen ryhmänäyttelyyn näyttelyn läheisen sijainnin ja Ferin ilmiselvän miehistymisen innostamana. Tuomarina toimi Karin Hedberg (Ruotsi). Ja voi miten hauska päivä meillä oli! Feri oli innoissaan päästessään muiden koirien sekaan ja ihan vain minun kanssani, ilman muuta laumaa. Itse näyttelykin meni osaltamme hienosti, Feri sai laatuarvostelun "erinomainen" ja erityisesti mieltä lämmittivät kommentit selkeästä maskuliinisuudesta ja vahvasta rungosta, kauniista päästä ja ilmeestä. Ja iloisuudesta! Sitä Feri todella on, iloinen. SA jäi saamatta osaksi juuri iloisuuden vuoksi, koska Ferillä nyt on "liian iloinen häntä", mutta sepä ei meitä haitannut, sillä arvostelu oli muuten enemmän,kuin mitä uskalsin edes toivoa. Neljän ja puolen vuoden iässä alkaa siis näemmä meidänkin Unkarilainen olla valmis, eikä keskenkasvuinen ja liian kevyt rimpula enää. Hienoa, hienoa! Melkein sain näyttelykärpäsen puremankin.



10.9. oli Dalin vuoro päästä juoksemaan pelloille ja suuntasimme Nilsiään Kalakukkomaastoihin. Nuo olivatkin jännittävät kisat, sillä ensimmäistä kertaa Dali juoksi veteraaniluokassa! Päivä oli mukava, järjestäjät hyväntuulisia ja päivä eteni jännityksen siivittämänä hyvin joutuisasti. Oli mukava nähdä ystäviä meille kauden viimeisissä maastokisoissa, vaihtaa kuulumisia ja iloita tuttujen menestyksestä. Päivän kruunasi se, että Dali voitti sarjansa ja valmistui samalla myös Suomen ja Ruotsin käyttövalioksi! Pisteitä kertyi 239+229=468 ja näillä pisteillä Dali oli myös päivän paras veteraani. Liikutun vieläkin, kun ajattelen tuon päivän tunnelmia.


Nilsiän maastoista lähdimme suoraan ajelemaan kohti Tamperetta ja kaupin rataa, missä juostiin seuraavana päivänä Tampere GB. Meidän pojat oli ilmoitettu juoksemaan 680metrin matkalle, Dali lähinnä statistin rooliin Noan kaveriksi ja että saataisiin Dalillekin varmasti positiivinen kokemus radalta tältä kaudelta, kauden 2010 epäonnisten lähtöjen jälkeen. Onnistuimmekin tässä ja Dali sai juosta oman suorituksensa rauhassa Noan pinkoessa edellä ja Dali taittoi tuon "maraton"matkan aikaan 56.12s. Noa oli huomattavasti nopeampi, mikä oli odotettavaa ja ylitti maaliviivan ajassa 47.95 tehden samalla uuden rataennätyksen. 10.-11.9.2011 oli mitä mainioin ja ikimuistoisin viikonloppu meidän osaltamme, ja siihen olikin hyvä päättää kausi ja vetäytyä talvilevolle.

Talvilepoa tämä onkin sitten ollut, vaikka talven saimmekin vasta joulun jälkeen. Pimenevät illat ilman lunta ovat rajoittaneet ulkoilua ja saatuamme lunta, on oma liikkumiseni käynyt jo sen verran tukalaksi, ettei ihan joka montulle tai metsäpolulle ole asiaa. Haasteellista siis, mutta niin vain olemme syksyn ja talven saaneet kulumaan ulkoillen, nukkuen, syöden ja leikkien.

Menoja menojen perään

Nyt olen yrittänyt ottaa asiakseni saattaa molemmat blogini ajantasalle. Nettisivut odottavat inspiraatiota yhä, niitä ei ole päivitetty.. kröhöm.. koko kauden aikana.. Mutta kun, blogin päivitys on muka-helpompaa. Koska nyt on kisailtu paljon, helpotan tehtävääni listaamalla vain tuloksia ja yleistä kisapäivän kulkua.

Ratapuolella ollaan touhuttu seuraavasti:

Hyvinkäällä juostiin Derbymestaruudesta 30.7. Noa sijoittui finaalissa toiseksi,saavuttaen kauden neljännen KV-aikansa(33.57). Alkuerissä Noa juoksi elämänsä toistaiseksi huonoimman ajan(34.91) alun sähellyksen vuoksi. Noalla leikkasi juoksulinja pahasti toisen koiran kanssa, Noa kun pyrkii aina sitkeästi kiinni sisäkaarteeseen. Onneksi mitään ei sattunut ja ei voi vieläkään muuta kuin ihmetellä Noan hermoja, se ei edes päätään kääntänyt ja kiri itsensä vielä viimeiseltä sijalta alkuerien toiseksi.

Täältä löytyvät hidastetut videot noista lähdöistä:
http://vimeo.com/27240503
http://vimeo.com/27240664
Ja vielä koko finaalilähtö normaalinopeudella(nimetty erheellisesti Afgaanilähdöksi):
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=8oEI2mNYIVg#!

6.8. juostiin Tampereella Pohjoismaiden ratamestaruudesta, josta Noalla oli kotiintuomisina hopeaa ja KV-aika (33.54s)

Täältä löytyy videomateriaalia sekä AE, että FIN lähdöistä.
http://vimeo.com/27453459
http://vimeo.com/27453806


Maastopuolellakin ollaan käyty kokeilemassa.

Maastojuoksun Pohjoismaidenmestaruudesta kilpailtiin Tampereella elokuun puolessa välissä erikoisessa säässä. Ensin aurinkoa, hellettä, paahtavaa ilmaa ja kesken finaalien joku paikallinen trombi iski kisapaikalle ja kisa keskeytettiin hetkeksi. Noa joutui heti alkuerissä häirinnän kohteeksi, mikä näkyi täpäkkänä vieheen puolustamisena lopussa, mutta onneksi Noa ei reagoinut muuten. Finaalissa Noa ja parinsa törmäsivät hurjan näköisesti ja tuomarit päätyivät ottamaan Noan parin pois ja se saikin juosta finaalin yksin. Ihan ei vauhti taas mahdollistanut kääntymistä, ainakaan alkuerissä ja pistesaalis oli niinkin hurja kuin 174 + 230 ja sijoitus yhdeksäs.

20.-21.8. kirmailtiin Mustialan KV-maastoissa, joissa lähdettiin kokeilemaan, viitsisikö Noa juosta CACILin arvoisesti ja saisi kansainvälisen käyttövalion tittelinkin viimeisteltyä. Valitettavasti radalla juokseminen ei ole toiminut ihan toivomallamme tavalla, vaan Noa soveltaa täysiä juoksemista myös maastoissa. Hassua, että jopa Dali (Vanha Oikoja) näyttää seuraavan tarkemmin, kuin Noa, kun ei pääse niin lujaa. Noa sijoittui kahdeksanneksi pistein 239 + 235 ja Dali sijalle 13 pistein 223+230. Kaikenkaikkiaan olemme tyytyväisiä Noan ja Dalin juoksuihin, parit kikkakolmoset on kokeiltu että saataisiin erien välinen tasoero Noalla pienemmäksi ja nyt näyttää siltä, että ainakin Mustialan kohdalla onnistuimme siinä. Dali juoksee veteraaniksi kivasti, tasaisella otteella ja sen kanssa on aina vain oikein kiva harrastaa. Vieheellä ei taaskaan noteerannut pariaan lainkaan, mikä oli helpottava huomata.

Kennelliitto muisti meitä kertomalla, että Noan Suomen käyttövalionarvo on vahvistettu! Nyt odotetaan vahvistusta Ruotsista.

Terveysrintamalta sen verran, että Noan sydän ultrattiin terveeksi 2.8. Anu Kaistisen toimesta Jyväskylässä Eläinklinikka Tähdessä.

Myös Feri on kunnostautunut juoksutouhuissa. Sitkeä vietin vahvistaminen on tehnyt tehtävänsä, ja paikallisissa maastotreeneissä Feri juoksi kokonaisen maastoradan hienosti ja päätti jahdin vieheen tappamiseen. Tämä on suuri edistysaskel, sillä viime kesänä Feri juoksi maksimissaan kolme rissan väliä ja kaartoi hymyillen takaisin mamman luo nauramaan. Feri on ilmoitetty myös Muuramen näyttelyyn, sillä miehistymistä(ulkoista) on havaittavissa niin paljon, että saatamme tällä kertaa välttää "kotiin kasvamaan, lisää massaa"-arvostelun. Alkaa jo jännittää!

TS-11 ja SSaK:n maastot

Mikä siinä on, että en saa kirjoitettua silloin, kun uutiset ovat oikeasti UUSIA? Parempi myöhään kuin ei silloinkaan ja tässä tulee taas raportti parista kisasta.

Tähtisprintteri 2011 juostiin 19.6. Helsingissä Tuomarinkartanon radalla ja sinnehän mekin suuntasimme. Noa oli ilmoitettu 480m sijoituslähtöön tavoittelemaan KV-aikaa ja iloksemme Noa voittikin lähtönsä ja saavutti kauden kolmannen ratasertinsä ajalla 33.50. Ilma oli kolea ja sadetta enteilevä ja kisan loppupuolella se sadekin paikalle saapui. Kisapäivä oli rento ja mukavan nopeatempoinen ja Artokin ehti viettää paljon aikaa radan varressa kuvaamassa suuren osan päivän lähdöistä.

Seuraava etappimme olikin Salukikerhon maastomestaruus Iitissä Kouvolan likellä heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna ja kilpailuun oli ilmoitettu vain musta turjake. Olosuhteet olivat haasteelliset, sillä lauantaina päivän lämpötila oli varjossa +34 astetta ja kilparatana toimineen hiekkakuopan pohjalla huikeat +47 astetta. Arto toimi kisassa palauttajana ja lähettäjänä ja kyllä talkooporukkakin vaikutti viikonlopun jälkeen poikkeuksellisen nuutuneelta. Eläinlääkäri ja ylituomari tekivät molempina kisapäivinä päätöksen, että finaaleja ei juosta lainkaan vaan koirat laitetaan järjestykseen pelkkien alkuerien perusteella.(Paitsi lauantaina greyhoundit ja unkarinvinttikoirat.)

Olimme positiivisesti yllättyneitä Dalin suoritukseen, vieheenvetäjän mukaan se oli ensimmäisen kolmanneksen juostuaan(oiottuaan) skarpannut ja juossut loppuradan oikein kauniisti ja tarkasti ja kääntynyt hyvin. Vieheelle Dali ehti ensin ja oli siinä ihan hiirenhiljaa, antoi parin seistä vieheen päällä myös mutta kun pari tuli nenineen liian likelle, Dali ilmoitti mitä kohteliaimmin että "nyt olisi paras että siirtyisit". Ihan normaalia vieheen puolustamista siis ja se oli se asia,minkä näkemistä odotimme erityisesti. Olemme hyvillämme ja rauhallisin mielin odotamme Dalin pääsyä veteraaniluokkiin. Enää alle kuukausi, niin Dali on kuusi vuotias! Dalin syke oli normaali jo kymmenen minuuttia startin jälkeen mutta lämpö oli 39.9 joten päätös pelkistä alkueristä oli varmasti paikallaan.

Iitin aavikkojuoksut oli oikein erinomaisesti järjestetty kilpailuttajan kannalta, vaikkakin jako aamupäivä- ja iltapäivärotuihin ei ehkä palvellutkaan talkooväkeä(ainakaan siellä radalla) parhaiten.



Nyt odotan kesälomaa ja se onkin hyvä aloittaa tulevan viikonlopun maastoissa Tampereen suunnalla! Siellä juokseekin vuorostaan Noa ja mielenkiinnolla odotamme, onko ratakilpailussa hyppääminen vaikuttanut Noan tarkkuuteen maastoissa. Jos ei, se varmaan juoksee kuin heikkopäinen ihan silkasta juoksemisen ilosta, koska on vihdoin oppinut että vieheen perässä voi juosta myös TÄYSII!

Maastoa ja Rataa

Kuva: Arja Koski

21.-22.5 kilpailtiin Jyväskylässä Derby- ja Veteraanimestaruudesta. Olin ilmoittanut Noan luonnollisesti derbyihin ja Dalin avoimeen luokkaan. Dali oli alkuerien jälkeen mukavasti kolmantena, vaikkakin heikoilla pisteillä 216. Seuratessani Dalia päivän, huomasin sen hermojen olevan sen verran kireällä, että katsoin parhaaksi luopua finaalipaikasta Dalin osalta. Alkueräjuoksu meni mukavasti ilman mitään aivan älyttömiä oikomisia tutun parin kanssa. Vieheellä käyttäydyttiin ihan siivosti, mutta sen jälkeen molemmilla pojilla oli vähän jotain neuvoteltavaa, ei mitään vakavaa kuitenkaan.

Ennen niin helposti tulkittavissa ollut Noa on päättänyt alkaa salamyhkäiseksi. Tiedä sitten johtuiko tutusta pellosta vai siitä, että derbyikäiset salukit juoksivat vähäisen osanottajamäärän vuoksi sekasarjassa, mutta Noa rikkoi perinteisen "heikompi alkuerä, vahvempi finaali"-kaavan juoksemalla eristä pisteet 252 + 227 = 479 ja sijoittui viidenneksi. Olemme tyytyväisiä, sillä Liedon kisassa aloimme jo miettiä, onko Noa ottanut oikomisen taidoissa oppia Dalilta, mutta kotikisojen alkueräjuoksu osoittaa sen, että tarkkuuttakin löytyy vielä. Finaalit Noa päätti juosta TÄYSIIII ja pisteet ovatkin sen mukaiset. En ollut koskaan nähnyt Noaa moisessa vauhdissa maastoradalla, joten mielenkiinnolla jäimme odottelemaan kauden ensimmäisiä ratakisoja: Osaisiko se juosta tehokkaasti myös radalla.

Ystävien yllyttäminä olimme ilmoittaneet Noan Hyvinkäälle Salukikerhon ratamestaruuskisoihin, joka juostiin toukokuun viimeisenä sunnuntaina. Ilma oli ankea; tuulta riitti ja vettä tuli vaihtelevalla taajuudella koko pitkän päivän ajan. Emme odottaneet ihmeitä Noan ajalta, sillä se ei ollut käynyt koko keväänä radalla, eikä edes kerhon omisssa koppitreeneissä, radalla se oli ollut edellisen kerran syksyllä, silloinkin nurmipohjalla. Aikamoinen yllätys olikin, kun Noa voitti oman alkuerälähtönsä kv-ajalla 33.45! Hymystä ei meinannut tulla loppua, niin hämmentynyt olin. Finaalissa Noa sijoittui hopealle myöskin kv-ajalla 33.89, Zappan viedessä voiton toistamiseen.

Koska arvelimme Noalla olleen suurin tarkkuus maastoissa vähän hakusassa, olimme ilmoittaneet sen myös Helatorstain ratakisoihin Kauppiin. Ilma oli paahteinen eikä tuuli liikuttanut ilmaa juuri lainkaan. Riemastunutta ilmettä oli vaikea peitellä kun Noa voitti lähdön luonnottoman itsevarmalla otteella saavuttaen toisen ratasertinsä ajalla 33.79. Mahdottoman ylpeitä ollaan meidän hurrista, joka näemmä talven aikana väänsi ratajuoksun päässään siihen malliin, että nyt mennään, eikä meinata.

Tässä vielä linkki Noan alkeurälähtöön Hyvinkäällä. En saanut suoraa linkitystä toimimaan tuskailunkaan jälkeen, joten siksi tämmöinen leikkaaliimaa-versio.
http://vimeo.com/24385958

D niin kuin.. Dali!

Kisakausi on alkanut sellaisella kiireellä, ettei ole ehtinyt edes blogia päivittää, nettisivuista puhumattakaan. Suomi Cup juostiin lähes hellelukemissa Ylistaron hienohiekkaisilla montuilla. Valitettavasti siellä kisattiin tänä vuonna viimeistä kertaa ja saimmekin heittää hyvästit mäntymetsän tarjoamalle varjolle ja kaikista peltokisoista niin paljon poikkeavalle Untamalan montulle. Jos jotain negatiivista on pakko kaivaa, niin parkkitilaahan Untamalasta löytyy varsin niukasti ja siellä joutuikin aina käyttämään vähän mielikuvitustaan, että löysi autolle sopivan paikan, josta sen sai vielä lähtiessään poiskin.

Kisa oli tiukka, kirjaimellisesti. Zappa (Non Serviam Anung Un Rama) vei Cuppivoiton yhdellä pisteellä Noan sijoittuessa toiseksi. Ei voi moittia, tulihan Noasta kertaheitolla sekä Suomen, että Ruotsin maastovalio. Rata oli lyhykäinen, vain reilu 500 metriä, mutta se oli laajasti levitetty ja tarjosi koiralle mahdollisuuden näyttää myös nopeuttaan. Myös hienoakin hienommalla hiekalla juokseminen ei varmasti isommille koirille ollut mikään helppo tehtävä, joten kestävyyttäkin pystyttiin mittaamaan. Noa liiti hiekan päällä ketterästi ja sen juoksua oli taas ilo katsella. Varsinkin Noan ja Zappan yhteinen finaalijuoksu oli kuin elokuvasta; ne lukivat toisiaan, auttoivat toisiaan ja olisivat epäilemättä saaneet jäniksen kiinni yhdessä metsästäessään. Voitto olisi voinut osua kummalle vaan! Noa perinteisesti näytti vain lämmittelevän alkuerässä ja meno oli finaalissa aivan toisen näköistä. Mietinnässä on kokeiluja joilla voisimme jatkosssa edesauttaa Noan syttymistä jo alkueriin. Noan päivän pisteet olivat 252 + 260 = 512.

Sunnuntaina juoksikin Dali. Vähän oli mustajaisella intoa liikaa ja aika suoraviivaisesti mentiin. Dalilla oli hauskaa ja viime syksyinen selkäjumitus ei näyttänyt enää häiritsevän lainkaan, joten hyvillä mielin pääsemme kautta jatkamaan. Dali sijoittui kisassa kuudenneksi.

Viikko lepoa ja nokka kohti Lietoa. Fiilis reissun lähtiessä ei ollut paras mahdollinen, Arto oli ollut viikon kipeä, säätiedotus lupasi kaatamalla vettä ja itselläkin oli poikkeuksellisen raskas työviikko takana. Aluksi ajoimme Äimälään ihmettelemään Reaverin (Qashani Tabia al-Badia) ja Zappan pentuja ja voi mitä mötkylöitä olivat! Mielenkiinnolla odotamme millaisia hurmureita näistä mustista mönkijöistä kasvaa.

Kisapäiva koitti Äimälässä aurinkoisena ja hieman ennen Lietoa alkoikin sataa vettä. Sitä sitten tuli kirjaimellisesti ihan koko päivän, kaikki varatut vaihtovaatteet sai käyttää ja silti kotimatkalla paleli. Koirien lämmittely vaati erityisiä kommervenkkejä, minä polvivammaisena kun olen vähän väärä ihminen juoksemaan pururadan mäkeä ylös, alas kahden koiran kanssa. Ja varsinkin kun pojat juoksivat perättäisissä lähdöissä, oli hässäkkä valmis. Arto lähetti molemmat ja minä toimin koiratolppana ja liikutin eläimiä sen mitä pystyin, mutta päävastuu koko päivässä oli Artolla, joka itsekin oli vielä puolikuntoinen.

Rata oli lyhyt ja sullottu pienelle pellolle, kuten aina. Ylituomari puheessaankin mainitsi, ettei rata missään nimessä ollut salukien rata, eihän siinä päästy mittaamaan nopeutta, eikä kestävyyttäkään.Hienoja suorituksia nähtiin silti! Onneksemme rata ei ollut koko päivän kestäneestä vesisateesta huolimatta vielä lauantaina niin liukas, kuin pelkäsimme ja loukkaantumisilta vältyttiin. Noa jäi kilpailussa sijalle seitsemän, juosten taas alkuerästä selvästi heikommat pisteet kuin finaalissa (221 + 248=469 ).

Mutta Dali. Voi Dali. 47 puhdasta suoritusta takana viiden vuoden aikana ja nyt Dali sai diskin! Ensin olin järkyttynyt, sitten itkin, sen jälkeen olin vihainen itselleni ja seuraavaksi olo oli tyhjä. En pystynyt näkemään Dalin juoksua itse, joten minulla on vain muiden kertomat tapahtuneesta, mutta puhtaan juoksun jälkeen vieheelle saapuessa Dali oli ilmaissut halunsa päästä myös vieheelle turhan äkäisesti, josta tämä D-alkuinen lopputulos sitten johtui. Lähdössä juossut parivaljakko oli keskenään lähes tismalleen saman ikäinen ja molemmat yhtä voimakastahtoisia, molemmat eivät vain mahtuneet samalle vieheelle. Olen tottakai harmissani, mutta vilpittömästi toivon tämän olevan vain kertaluontoista, sillä juoksusuorituksessa ei näkynyt minkäänlaista häiriköintiä, tai muuhun, kuin vieheeseen keskittymistä. Kotikisat vielä ja sitten on Dalilla pitempi tauko seuraaviin maastoihin, tekee varmasti hyvää tämän jälkeen niin koiralle itselleen, kuin minullekin. Noalle olisi tiedossa tähän väliin ratakisoja, jospa vaikka se lähellä käynyt KV-aikakin osuisi kohdalle.

Pääsiäinen takana, Suomi Cup edessä

Vihdoin on saatu Mauri kehiin ja täytyy sanoa, että kesä näytti tulevan Maurin pihaan pesiytymisen myötä. Pääsiäisenä pakattiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna koirat asuntoautoon ja lähdettiin pohjanmaalle nauttimaan pitkistä vapaista. Ilmat olivat enemmän kuin täydelliset ja pellotkin osittain kuivaneet niin hyvin, että koirat pystyi laskemaan päivittäin juoksemaan. Voi sitä riemun määrää, pinserikin viiletti nenä maassa ristiin ja rastiin peltoja etsien myyriä ja muita kavereita.

Hauska huomata, että koiralauma on niin tottunut matkustamaan. Koiraosastolle hyppäävät mielissään ja köllöttelevät matkan rauhallisina. Parasta on kuitenkin se, että tuo iso auto tuntuu olevan niille kuin toinen koti, eikä Dalikaan möykkää siellä yksinään.

Lauantaina oli perinteinen kokkopäivä ja sitähän mekin menimme ihmettelemään. Risukasa oli sateettoman kevään jäljiltä sen verran kuiva, että se roihusi nopeasti loppuun. Koskaan ennen ei ole tainnut kokolta päästä kotiutumaan valoisaan aikaan!



Sunnuntaina Noa tarjoili meille jännitystä ajamalla itsensä kiperään tilanteeseen. Tunnin peltorälläyksen jälkeen, kun olimme jo menossa pois päin, se keksi lähteä sorsajahtiin. Ensin ajattelimme, että se varmaan tulee kohta takaisin, kunnes tajusimme että suunnassa johon Noa lähti, oli tulvavettä pellolla ja ojat täynnä vettä. Lähdimme rivakasti etsiskelemään, josko Noa tulisi silti pian takaisin jahdiltaan, kunnes Arto huomasi sen hypänneen sorsansa perässä savisaarekkeelle keskelle vettä. Mutalälli upotti, eikä Noa päässyt juuri liikkumaan, eikä se kyennyt ottamaan vauhtia hypätäkseen takaisin. Etäisyys kuivalle maalle oli kuitenkin useita metrejä. Arto totesi, ettei kiljuvaa koiraa voi toki sinnekään jättää ja lähti kahlaamaan hakeakseen Noan pois. Helpommin sanottu, kuin tehty, kun vettä on aikuista miestä pitkästi yli vyötäröön saakka ja kumisaappaat upposi mutaan. Noa turhautui nopeasti eikä tahtonut tulla Artoa kosketusetäisyydelle ihan heti ja se jopa väisti Artoa. Helpotus oli suuri, kun Noa lopulta loikkasi Arton kainaloon ja lähti räpiköimään Artoon tukeutuen takaisin pellolle. Voi sitä luottavaista,mutta huolestunutta ilmettä mikä Noan naamaan piirtyi! Loppu hyvin, kaikki hyvin, koiruus ja isäntä pääsi kuivalle maalle kohtalaisen kylmissään, mutta Noa ei ollut lopulta moksiskaan tapahtuneesta ja höntyili vielä talolle kävellessä sorsiensa perään, ihan kuin se ei olisi huomannut miten edellinen jahti oli juuri päättynyt. Positiivista sisänsä, että Noa palautuu noin nopeasti, se kuitenkin oli hetken aikaa silminnähden hädissään.

On tässä taas jälkipolville kertomista :D

Tuli ihan järkytyksenä, että kisakausi alkaa alle kahden viikon päästä. Poikia on ilmoitettu nyt yllättävän moniin kisoihin heti alkukaudesta. Hieronnassa kaikki oli molemmilla kunnossa, joten sikäli turvallisin mielin voi lähteä liikenteeseen. Suomi Cupin jälkeen ollaan viisaampia ja nähdään miten toukokuun kisat meidän osalta alkaa kehittyä.

Vaasa nähty

Kertakaikkiaan erikoinen viikonloppu takana. Perjantaina varastin osan työajasta ja lähdin Kajaaniin hakemaan Artoa, kun sen sotaratsu oli hyytynyt. Mikä siinä on, että autot leviävät aina mahdollisimman kaukana kotoa?! Että autossa istumista oli varmasti tarpeeksi yhdelle viikolopulle, lähdettiin sunnuntaina Maijan ja Aapon (Dyanitos Orfeus) kanssa Vaasan näyttelyyn. Tavoitteena oli saada Noalle maastopuolelle vaadittava toinen EH ja niinhän se vaan sieltä tuli. Erinomaisena handlerina toimi Helena ja kyllä Noa esiintyikin reippaasti ja kauniisti. Alan vaipua siihen uskoon, että Noan katkarapuilu ja selän jännittäminen johtuu ihan vain ja ainoastaan minusta, sillä vieraiden ihmisten kanssa Noa on harvinaisen rento ja tyylikkään näköinen.

Tuomarina toimi oikein symppis Irlantilainen mies, Gerard Hickey. "Nice type, nice temperament, typical head,good topline, I'm not happy with his front movement which is quite weak at the pasterns."

Tilanneraportti

Noa tahtoo syliiiiin!

Talvi alkaa tuntua jo tarpeeksi pitkältä. Lunta on yhä ollut yli omien tarpeiden, kalenterissa päästään pian huhtikuun puolelle ja lunta tulee vain lisää. Muutamaa pitempää pakkasjaksoa lukuunottamatta ilmat ovat olleet kohtuulliset ja koiratkin ovat saaneet juosta, luultavasti, tarpeeksi usein. Ainoa hankaluus on ollut se, ettei vakiopaikkoihin ole yksinkertaisesti näiden lumimäärien takia päässyt, joten ollaan jouduttu jopa katsomaan karttaa ja etsimään uusia juoksupaikkoja. Onneksemme oikeinkin hyvällä menestyksellä.

Dalista on tullut näin "vanhemmiten" valtavan kontaktinhaluinen ja seurallinen. Ei tarvitse enää lenkilläkään pelätä, että sitä joutuisi metsästämällä metsästämään kiinni kotiinlähdön koittaessa. Dalin nk. mussukoituminen ei ole ainoa muutos joka laumassa on talven aikana näkynyt, sillä Noa on kaikessa hiljaisuudessa siirtynyt johtajan paikalle. Vallanvaihto tapahtui ilman mitään suurta draamaa tai hampaiden kalistelua ja ihan toimivalta järjestelyltä tuo vaikuttaa. Noa ei vieläkään ole päätynyt ottamaan yhteen kenenkään laumamme jäsenen kanssa ja vaikuttaakin siltä, että sillä on lempeä tapa käyttää valtaa. Se kuuntelee, tunnustelee ja toimii röyhkeästi sopivassa suhteessa ja Noa onkin suosittu leikkikaveri niin sisällä kuin ulkona. Niin se vaan Ruotsin poika sujuvasti oppi Suomen tavoille. Tai ehkä Nokkeli on opettanut muut toimimaan, kuten Ruotsissa on tapana? Oli miten oli, laumakemiat toimivat erinomaisesti ja elämä on leppoisaa. Mitä nyt pinserin juoksut kiristivät omia hermoja(ja herrakoiria) enemmän kuin vuosi sitten. Vahvasti vaikuttaa siltä, että pojat ovat vasta nyt tajunneet asuvansa naisten kanssa.

Kevättä ja harrastuskautta odotellessa siis! Edessä häämöttävä kisakausi vaikuttaa poikkeuksellisen jännittävältä jo siksi, että sen jälkeen kun Feri murjoi vasemman polveni, on ollut enemmän ja vähemmän epävarmaa, onko minusta kilpailuttajaksi vielä keväällä. Onneksi Arto on suhtautunut myötämielisesti myös mustan turjakkeen kilpailuttamiseen, joten parhaassa(vai pahimmassa) tapauksessa vietän alkukesän pellon reunalla keppien kanssa huitomassa ja huutamassa. Tähänkin asiaan saadaan lisätietoa kunhan joskus, toivottavasti seuraavan kahden kuukauden sisällä, pääsen tähystykseen.