maanantai 21. kesäkuuta 2010

Mustialan maastot 20.6.2010

Olipa huima päivä, kertakaikkiaan! Painajaisista ja huonoista viboista huolimatta aurinko paistoi koko pitkän päivän! Rata oli kaukana, lähes kilometrin päässä toimistolta, joten oma häsläämisensä oli jo siinä, että ehti ajoissa lähtöpaikalle. Kun oli kuumakin, ei koiria mielellään pitänyt ylimääräistä aikaa kärkkymässä vuoroaan. Äkkiä huomasi, millä tahdilla koiria lähetettiin valumaan toimiston nurkilta kohti peltoa ja siinä matkalla sai koirankin lämmiteltyä mukavasti.

Dali ja Noa juoksivat parin lähdön välein, joten Arto sai(halusi) lähettää Noan. Dali juoksi oikein kivasti verrattuan siihen,miten julmasti se tahtoi oikoa viimekesänä. Alkuerien jälkeen Dali oli jatetulla 10:llä sijalla, siinä sijassa taisi olla neljä koiraa kiinni,mikäli oikein muistan. Loppusijoitus Dalilla oli 9/20, joten olen oikein tyytyväinen.

Alkueristä Noa juoksi huikeat 268 pistettä ja oli johdossa 23 pisteen kaulalla kun lähdettiin kohti finaaleja. En ollut enää kykenevä ajattelemaan ja pystyin vain jännittämään ja omaan silmääni Noan finaalijuoksu oli hurjan paljon huonompi kuin AE-juoksu. Ilmeisesti sieltä kaukaa katsottuna ne kokoajan pienenevät, poispäin liikkuvat pisteet näyttävät tuomarin silmään toiselta, kuin omaan ja finaaleista Noa sai 257 pistettä. Olin äimistynyt, sillä uneni antoi odottaa ihan päinvastaista suoritusta! Arton mukaan erinomainen lähettäjä oli syypää huippupisteisiin.. Jossain määrin olen jopa taipuvainen uskomaan :D

Noasta tuli sitten SSak:n Maastomestari vuosimallia 2010, se juoksi viikonlopun parhaat pisteet ja sai kolmannen sertinsä. On se hieno mies! Nyt otetaan rennosti ennen heinäkuun EM-maastoja, se tulee olemaan raskas reissu, meille kaikille.

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Yhdet häät ja 255 koiraa

Saavuttiin eilen illalla Mustialaan, sunnuntaina pojat kisaa SSAK:n maastomestaruudessa. Meidän leiri on täällä aika omassa rauhassa, mikä on kiva, sillä pinseri ja salukit on kohtuuttoman kovia vahtimaan tätä meidän Mauria. Mustialassa on tänäviikonloppuna tuplabuukkaus, täällä juhlitaan häitä ja juostaan isot maastokisat. On siinä ihmettä kerrakseen, niin juhlaväelle kuin meille kilpailijoillekin.

Ilma on ankeasta sääennusteesta huolimatta oikein nätti, ainakin toistaiseksi. Aurinko paistaa mutta ei paahda, Ilonaa voi hyvin pitää tuossa ulkona. Kivasta ilmasta ja pitkään nukkumisesta huolimatta oon tosi ahdistunut, haluaisin päästä eroon tästä päänsärystä ja jotenkin koko reissu on alkanut tuntua kokoajan huonommalta idealta. Unessa Noa juoksi huonosti ja muutenki koko kisa oli ihan katastrofi sosiaalisellakin puolella. Tänään on ensimmäinen kerta, kun mua vähän jopa harmittaa, että Arto on pellolla ja mä puuhailen täällä yksin koirien kanssa. Vaan ehkä tämä tästä, kun vaan tämä pääkipu katoisi ja päästään iltaan, jolloin ihania ihmisiä liittyy meidän seuraan ja voidaan porukalla alkaa jännittämään huomista.


Tuossa vielä kännykkälaatuinen näpsäisy alkuviikolta, jolloin sohvapaikka oli hyvinkin haluttu asia.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Tampereen ratakilpailu 12.6.



Lauantaita lähdettiin viettämään poikkeuksellisesti Kauppiin. Siellä juostiin Tähtisprintteri 2010, mihin meidän pojat ei tosin osallistuneet. Dali juoksi Amiran (Dar El Hindiyas Amira) seurana 480metrin sijoituslähdössä. Starttiin mennessä alkoi olla epätodellinen olo, sillä vettä tuli liki vaakatasossa ja mustat pilvet kerääntyivät radan ylle ja lähes trombia enteilevä tuuli nousi jostain vallan varoittamatta. Siinä maisemassa kun kopista ampaisi pihalle kaksi mustaa salukia, tunsi itsensä hämmentyneeksi. Dali lönkytteli hitaimman aikansa ikinä, mikä olikin odotettavaa.

Noa sai myös juosta viimeisen ratakokeensa lauantaina, kyseessä oli 480metrin ryhmäkoe Kimblen (Non Serviam Apage Satanas) ja Reaverin (Qashani
Tabia al-Badia) kanssa. Noa juoksi tosi hienosti ja hankalissa olosuhteissa kellotti vielä vallan mainion ajan, 34.21s. Tästä on enemmän kuin hyvä aloittaa ratajuoksijan ura! Kiitos Mippelle ja Riipskalle koeseurasta.





Oheiset kuvat on ottanut Erkki Ruusunen.