D niin kuin.. Dali!

Kisakausi on alkanut sellaisella kiireellä, ettei ole ehtinyt edes blogia päivittää, nettisivuista puhumattakaan. Suomi Cup juostiin lähes hellelukemissa Ylistaron hienohiekkaisilla montuilla. Valitettavasti siellä kisattiin tänä vuonna viimeistä kertaa ja saimmekin heittää hyvästit mäntymetsän tarjoamalle varjolle ja kaikista peltokisoista niin paljon poikkeavalle Untamalan montulle. Jos jotain negatiivista on pakko kaivaa, niin parkkitilaahan Untamalasta löytyy varsin niukasti ja siellä joutuikin aina käyttämään vähän mielikuvitustaan, että löysi autolle sopivan paikan, josta sen sai vielä lähtiessään poiskin.

Kisa oli tiukka, kirjaimellisesti. Zappa (Non Serviam Anung Un Rama) vei Cuppivoiton yhdellä pisteellä Noan sijoittuessa toiseksi. Ei voi moittia, tulihan Noasta kertaheitolla sekä Suomen, että Ruotsin maastovalio. Rata oli lyhykäinen, vain reilu 500 metriä, mutta se oli laajasti levitetty ja tarjosi koiralle mahdollisuuden näyttää myös nopeuttaan. Myös hienoakin hienommalla hiekalla juokseminen ei varmasti isommille koirille ollut mikään helppo tehtävä, joten kestävyyttäkin pystyttiin mittaamaan. Noa liiti hiekan päällä ketterästi ja sen juoksua oli taas ilo katsella. Varsinkin Noan ja Zappan yhteinen finaalijuoksu oli kuin elokuvasta; ne lukivat toisiaan, auttoivat toisiaan ja olisivat epäilemättä saaneet jäniksen kiinni yhdessä metsästäessään. Voitto olisi voinut osua kummalle vaan! Noa perinteisesti näytti vain lämmittelevän alkuerässä ja meno oli finaalissa aivan toisen näköistä. Mietinnässä on kokeiluja joilla voisimme jatkosssa edesauttaa Noan syttymistä jo alkueriin. Noan päivän pisteet olivat 252 + 260 = 512.

Sunnuntaina juoksikin Dali. Vähän oli mustajaisella intoa liikaa ja aika suoraviivaisesti mentiin. Dalilla oli hauskaa ja viime syksyinen selkäjumitus ei näyttänyt enää häiritsevän lainkaan, joten hyvillä mielin pääsemme kautta jatkamaan. Dali sijoittui kisassa kuudenneksi.

Viikko lepoa ja nokka kohti Lietoa. Fiilis reissun lähtiessä ei ollut paras mahdollinen, Arto oli ollut viikon kipeä, säätiedotus lupasi kaatamalla vettä ja itselläkin oli poikkeuksellisen raskas työviikko takana. Aluksi ajoimme Äimälään ihmettelemään Reaverin (Qashani Tabia al-Badia) ja Zappan pentuja ja voi mitä mötkylöitä olivat! Mielenkiinnolla odotamme millaisia hurmureita näistä mustista mönkijöistä kasvaa.

Kisapäiva koitti Äimälässä aurinkoisena ja hieman ennen Lietoa alkoikin sataa vettä. Sitä sitten tuli kirjaimellisesti ihan koko päivän, kaikki varatut vaihtovaatteet sai käyttää ja silti kotimatkalla paleli. Koirien lämmittely vaati erityisiä kommervenkkejä, minä polvivammaisena kun olen vähän väärä ihminen juoksemaan pururadan mäkeä ylös, alas kahden koiran kanssa. Ja varsinkin kun pojat juoksivat perättäisissä lähdöissä, oli hässäkkä valmis. Arto lähetti molemmat ja minä toimin koiratolppana ja liikutin eläimiä sen mitä pystyin, mutta päävastuu koko päivässä oli Artolla, joka itsekin oli vielä puolikuntoinen.

Rata oli lyhyt ja sullottu pienelle pellolle, kuten aina. Ylituomari puheessaankin mainitsi, ettei rata missään nimessä ollut salukien rata, eihän siinä päästy mittaamaan nopeutta, eikä kestävyyttäkään.Hienoja suorituksia nähtiin silti! Onneksemme rata ei ollut koko päivän kestäneestä vesisateesta huolimatta vielä lauantaina niin liukas, kuin pelkäsimme ja loukkaantumisilta vältyttiin. Noa jäi kilpailussa sijalle seitsemän, juosten taas alkuerästä selvästi heikommat pisteet kuin finaalissa (221 + 248=469 ).

Mutta Dali. Voi Dali. 47 puhdasta suoritusta takana viiden vuoden aikana ja nyt Dali sai diskin! Ensin olin järkyttynyt, sitten itkin, sen jälkeen olin vihainen itselleni ja seuraavaksi olo oli tyhjä. En pystynyt näkemään Dalin juoksua itse, joten minulla on vain muiden kertomat tapahtuneesta, mutta puhtaan juoksun jälkeen vieheelle saapuessa Dali oli ilmaissut halunsa päästä myös vieheelle turhan äkäisesti, josta tämä D-alkuinen lopputulos sitten johtui. Lähdössä juossut parivaljakko oli keskenään lähes tismalleen saman ikäinen ja molemmat yhtä voimakastahtoisia, molemmat eivät vain mahtuneet samalle vieheelle. Olen tottakai harmissani, mutta vilpittömästi toivon tämän olevan vain kertaluontoista, sillä juoksusuorituksessa ei näkynyt minkäänlaista häiriköintiä, tai muuhun, kuin vieheeseen keskittymistä. Kotikisat vielä ja sitten on Dalilla pitempi tauko seuraaviin maastoihin, tekee varmasti hyvää tämän jälkeen niin koiralle itselleen, kuin minullekin. Noalle olisi tiedossa tähän väliin ratakisoja, jospa vaikka se lähellä käynyt KV-aikakin osuisi kohdalle.

Pääsiäinen takana, Suomi Cup edessä

Vihdoin on saatu Mauri kehiin ja täytyy sanoa, että kesä näytti tulevan Maurin pihaan pesiytymisen myötä. Pääsiäisenä pakattiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna koirat asuntoautoon ja lähdettiin pohjanmaalle nauttimaan pitkistä vapaista. Ilmat olivat enemmän kuin täydelliset ja pellotkin osittain kuivaneet niin hyvin, että koirat pystyi laskemaan päivittäin juoksemaan. Voi sitä riemun määrää, pinserikin viiletti nenä maassa ristiin ja rastiin peltoja etsien myyriä ja muita kavereita.

Hauska huomata, että koiralauma on niin tottunut matkustamaan. Koiraosastolle hyppäävät mielissään ja köllöttelevät matkan rauhallisina. Parasta on kuitenkin se, että tuo iso auto tuntuu olevan niille kuin toinen koti, eikä Dalikaan möykkää siellä yksinään.

Lauantaina oli perinteinen kokkopäivä ja sitähän mekin menimme ihmettelemään. Risukasa oli sateettoman kevään jäljiltä sen verran kuiva, että se roihusi nopeasti loppuun. Koskaan ennen ei ole tainnut kokolta päästä kotiutumaan valoisaan aikaan!



Sunnuntaina Noa tarjoili meille jännitystä ajamalla itsensä kiperään tilanteeseen. Tunnin peltorälläyksen jälkeen, kun olimme jo menossa pois päin, se keksi lähteä sorsajahtiin. Ensin ajattelimme, että se varmaan tulee kohta takaisin, kunnes tajusimme että suunnassa johon Noa lähti, oli tulvavettä pellolla ja ojat täynnä vettä. Lähdimme rivakasti etsiskelemään, josko Noa tulisi silti pian takaisin jahdiltaan, kunnes Arto huomasi sen hypänneen sorsansa perässä savisaarekkeelle keskelle vettä. Mutalälli upotti, eikä Noa päässyt juuri liikkumaan, eikä se kyennyt ottamaan vauhtia hypätäkseen takaisin. Etäisyys kuivalle maalle oli kuitenkin useita metrejä. Arto totesi, ettei kiljuvaa koiraa voi toki sinnekään jättää ja lähti kahlaamaan hakeakseen Noan pois. Helpommin sanottu, kuin tehty, kun vettä on aikuista miestä pitkästi yli vyötäröön saakka ja kumisaappaat upposi mutaan. Noa turhautui nopeasti eikä tahtonut tulla Artoa kosketusetäisyydelle ihan heti ja se jopa väisti Artoa. Helpotus oli suuri, kun Noa lopulta loikkasi Arton kainaloon ja lähti räpiköimään Artoon tukeutuen takaisin pellolle. Voi sitä luottavaista,mutta huolestunutta ilmettä mikä Noan naamaan piirtyi! Loppu hyvin, kaikki hyvin, koiruus ja isäntä pääsi kuivalle maalle kohtalaisen kylmissään, mutta Noa ei ollut lopulta moksiskaan tapahtuneesta ja höntyili vielä talolle kävellessä sorsiensa perään, ihan kuin se ei olisi huomannut miten edellinen jahti oli juuri päättynyt. Positiivista sisänsä, että Noa palautuu noin nopeasti, se kuitenkin oli hetken aikaa silminnähden hädissään.

On tässä taas jälkipolville kertomista :D

Tuli ihan järkytyksenä, että kisakausi alkaa alle kahden viikon päästä. Poikia on ilmoitettu nyt yllättävän moniin kisoihin heti alkukaudesta. Hieronnassa kaikki oli molemmilla kunnossa, joten sikäli turvallisin mielin voi lähteä liikenteeseen. Suomi Cupin jälkeen ollaan viisaampia ja nähdään miten toukokuun kisat meidän osalta alkaa kehittyä.

Vaasa nähty

Kertakaikkiaan erikoinen viikonloppu takana. Perjantaina varastin osan työajasta ja lähdin Kajaaniin hakemaan Artoa, kun sen sotaratsu oli hyytynyt. Mikä siinä on, että autot leviävät aina mahdollisimman kaukana kotoa?! Että autossa istumista oli varmasti tarpeeksi yhdelle viikolopulle, lähdettiin sunnuntaina Maijan ja Aapon (Dyanitos Orfeus) kanssa Vaasan näyttelyyn. Tavoitteena oli saada Noalle maastopuolelle vaadittava toinen EH ja niinhän se vaan sieltä tuli. Erinomaisena handlerina toimi Helena ja kyllä Noa esiintyikin reippaasti ja kauniisti. Alan vaipua siihen uskoon, että Noan katkarapuilu ja selän jännittäminen johtuu ihan vain ja ainoastaan minusta, sillä vieraiden ihmisten kanssa Noa on harvinaisen rento ja tyylikkään näköinen.

Tuomarina toimi oikein symppis Irlantilainen mies, Gerard Hickey. "Nice type, nice temperament, typical head,good topline, I'm not happy with his front movement which is quite weak at the pasterns."

Tilanneraportti

Noa tahtoo syliiiiin!

Talvi alkaa tuntua jo tarpeeksi pitkältä. Lunta on yhä ollut yli omien tarpeiden, kalenterissa päästään pian huhtikuun puolelle ja lunta tulee vain lisää. Muutamaa pitempää pakkasjaksoa lukuunottamatta ilmat ovat olleet kohtuulliset ja koiratkin ovat saaneet juosta, luultavasti, tarpeeksi usein. Ainoa hankaluus on ollut se, ettei vakiopaikkoihin ole yksinkertaisesti näiden lumimäärien takia päässyt, joten ollaan jouduttu jopa katsomaan karttaa ja etsimään uusia juoksupaikkoja. Onneksemme oikeinkin hyvällä menestyksellä.

Dalista on tullut näin "vanhemmiten" valtavan kontaktinhaluinen ja seurallinen. Ei tarvitse enää lenkilläkään pelätä, että sitä joutuisi metsästämällä metsästämään kiinni kotiinlähdön koittaessa. Dalin nk. mussukoituminen ei ole ainoa muutos joka laumassa on talven aikana näkynyt, sillä Noa on kaikessa hiljaisuudessa siirtynyt johtajan paikalle. Vallanvaihto tapahtui ilman mitään suurta draamaa tai hampaiden kalistelua ja ihan toimivalta järjestelyltä tuo vaikuttaa. Noa ei vieläkään ole päätynyt ottamaan yhteen kenenkään laumamme jäsenen kanssa ja vaikuttaakin siltä, että sillä on lempeä tapa käyttää valtaa. Se kuuntelee, tunnustelee ja toimii röyhkeästi sopivassa suhteessa ja Noa onkin suosittu leikkikaveri niin sisällä kuin ulkona. Niin se vaan Ruotsin poika sujuvasti oppi Suomen tavoille. Tai ehkä Nokkeli on opettanut muut toimimaan, kuten Ruotsissa on tapana? Oli miten oli, laumakemiat toimivat erinomaisesti ja elämä on leppoisaa. Mitä nyt pinserin juoksut kiristivät omia hermoja(ja herrakoiria) enemmän kuin vuosi sitten. Vahvasti vaikuttaa siltä, että pojat ovat vasta nyt tajunneet asuvansa naisten kanssa.

Kevättä ja harrastuskautta odotellessa siis! Edessä häämöttävä kisakausi vaikuttaa poikkeuksellisen jännittävältä jo siksi, että sen jälkeen kun Feri murjoi vasemman polveni, on ollut enemmän ja vähemmän epävarmaa, onko minusta kilpailuttajaksi vielä keväällä. Onneksi Arto on suhtautunut myötämielisesti myös mustan turjakkeen kilpailuttamiseen, joten parhaassa(vai pahimmassa) tapauksessa vietän alkukesän pellon reunalla keppien kanssa huitomassa ja huutamassa. Tähänkin asiaan saadaan lisätietoa kunhan joskus, toivottavasti seuraavan kahden kuukauden sisällä, pääsen tähystykseen.

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Nyt ollaan sitten eletty viikko uutta vuotta. Täytyy sanoa, ettei vaikuta ainakaan juhlavammalta kuin edellinen vuosi. Sen verran on saanut ikäviä uutisia joka tuutista heti tähän alkuun. Toivotaankin, että elämä tästä rauhoittuisi.

Päättyneestä kisakaudesta emme sitten päässeet lepoon ihan suoraan heittäytymällä, sillä erityisesti Dali vaati suurempaa hienosäätöä, ennen kuin uskalsi huokaista helpotuksesta ja ottaa talvi vastaan reippain mielin. Kauden jälkeisessä tarkastushieronnassa havaittiin Dalilla ilmeisesti radalla loukkaantumisen aiheuttama vino lantion asento, mikä selittääkin Dalin Hailuodon vaisun, voimattoman ja huonosti aukeavan juoksun. Kävimme hierojamme suosituksesta näyttämässä Dalia vielä toisellekin hierojalle, joka oli erikoistunut myös fysioterapiaan ja siellä lantio saatiinkin jo parempaan jamaan. Kipeä takapää oli kuitenkin aiheuttanut puolieroja pojan lihaksissa, toinen puoli oli selkeästi heikentynyt kun Dali oli mieluummin käyttänyt enemmän tervettä puoltaan. Siitä alkoi sitten ympyräjuoksutus, ylämäkitreeni ja kevyet hölkkälenkit joilla pakotettiin Dali käyttämään myös heikompaa puoltaan. Myös umpihangessa käytiin Dalin kanssa tarpomassa pariin otteeseen, koira hihnan päässä. Niin ja ruokintaakin rukattiin vähän. Lisäksi pari kertaa hierontaa ja viimeisimmän kerran jälkeen tuomio oli jo toivottu; puolierot tasoittuneet ja näin ollen selkärankakin oli suorassa, kun vahvemmat lihakset eivät vedä rankaa mutkalle. Lihakset molemmin puolin tasaiset ja koira ryhdikäs ja kevytliikkeinen. Mainiota!

Nyt uskaltanee ottaa vähän rennommin ja ulkoilla koko porukan kanssa pakkasesta ja paksuista nietoksista nauttien. Lunta tosin alkaa olla ihan riittävästi jo.. Ainakin pinserin makuun :D

Kisakausi paketissa

Viimeviikonloppuna olimme kauden viimeisissä maastokilpailuissa Hailuodossa. Perjantaina Maurin tötterö kääntyi kohti Oulua ja kyydissämme olikin totuttua runsaampi kisakalusto, sillä Ilonan hoitoon saaminen mahdollisti sen, etttä saimme Hyden ja Ameenan kyytiimme. Tunnelma oli menomatkalla jännittynyt ja Maurin kyytiläisissä oli aistittavissa selvää festaribussi-fiilistä.

Salukien kilpailupäivä, lauantai, oli aurinkoinen, mutta tuulinen. Vettä tai muutakaan ikävää ei taivaalta tullut, joten olimme ilmaan oikein tyytyväisiä. Koiria joutui kylmästä viimasta johtuen lämmittelemään poikkeuksellisen kauan, mikä tietenkin tuntui oudolta niin itsestä, kuin varmasti myös koirasta. Lämmittelyn aikana oli havaittavissa normaalista poiketen kuumumista molemmissa koirissa, odotteluaika kun venyi tosiaan varsin pitkäksi.

Uroksia oli ilmoitettu vain kymmenen, joten Dali ja Noa juoksivat peräkkäisissä lähdöissä sekä alkuerissä,että finaalissa. Itse en päässyt näkemään Noan juoksuja ollenkaan, eikä Arto puolestaan nähnyt Dalin suorituksia, joten oli mahtavaa, että Hyde sai kuvattua myös meidän poikien juoksut. Dali pinkoi menemään hieman alle tämän kauden tasonsa ja juoksujen näkeminen videolta paljasti, ettei Dalin laukkakaan auennut yhtä hyvin kuin ennen ja etuosan liikkuminen näytti ikävästi tökkivältä. Seuraavaksi mennäänkin kauden lopputarkastukseen hierontaan ja toivotaan, ettei mitään isoja yllätyksiä löytyisi. Dali sijoittui kilpailun kuudenneksi.



Noa juoksi alkuerät oikein hienosti ja olikin johtokoira alkueriin mentäessä. Finaaleista Noa sai paremmat pisteet kuin olisimme sen juoksun perusteella itse uskoneet, mutta silti Noakin oli näissä kisoissa jotenkin "vaisu". Liekö pitkän odottelun aiheuttama kuumuminen, jatkuva liikkeessä oleminen, vieherikko ja vieras elementti, meri, järkyttäneet nuorta poikaa? Kaikesta tästä huolimatta Noa pinkoi itsensä urosten toiseksi ja olemme oikein tyytyväisiä! Noakin pääsee jokatapauksessa tarkastushierontaan, että varmistutaan siitä, ettei Noalla ole paikat jumissa.



Olemme enemmän kuin tyytyväisiä kuluneeseen kauteen, emmekä voi peitellä hämmästystämme, mitä tulee tuohon nuoreen mieheen. Oli myös hienoa nähdä Dalin tällä kaudella löytäneen jo hetken hukassa olleen juoksupäänsä. Nyt on mukava asettua talvilevolle ja alkaa odottamaan pikkujouluja ja muuta mukavaa :)

Noa @ Jyväskylä INT Lure-Coursing 29.8.2010

Noa @ Mustiala Lure-Coursing 20.6.2010

Noa @ Helsinki Lure-Coursing 25.9.2010

Kuvannut Heidi Lappalainen

Koiria ja Ihmisiä radalla ja maastoissa

Nyt onkin kulunut hetki viimekertaisesta päivityksessä. Tässä välissä olemme ehtineet käydä kolmissa kilpailuissa, joista kaksi juostiin radalla ja yksi maastoissa.

Ilmoitimme Noan Tampere GP:n 480metrin sijoituslähtöön ja koska emme olleet varmoja, tulisiko sinne muita salukeja, ilmoitimme Dalin Noan kaveriksi. Loppujenlopuksi startissa juoksi kolme koiraa ja Noa voitti hienosti ensimmäisen virallisen ratalähtönsä ajalla 34.15s. Dali oli toinen, ilman aikaa. Noin lähelle KV-aikaa pääseminen jäi kismittämään niin kovasti, että päätimme alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen ilmoittaa Noan myös Tuomarinkartanolle ratakauden päättäjäisiin, jos vaikka saisimme Zappasta ja Kimblestä vetoapua siellä. Sitä ennen edessä oli kuitenkin vielä HVK:n syysmaastot, jotka nekin juostiin Tuomarinkartanolla.

HVK:n maastoihin olimme ilmoittaneet sekä Noan, että Dalin. Tuli nostalginen olo pakata koirat henkilöautoon ja lähteä kisareissulle yksin, ilman Artoa saatika Mauria. Jännitys oli suuri, sillä minä ja Hyde tiesimme joutuvamme kilpailuttamaan yhteensä neljä koiraa. Meillä oli paikalla yksi ylimääräinen apukäsipari, mutta silti kolme ihmistä ei meinannut riittää kolmen uroksen kilpailuttamiseen, sillä juoksut piti tietenkin myös videoida. Selvisimme kuitenkin kunnialla.

Dali juoksi salukien ensimmäisessä startissa ja juoksu tyssäsi heti alkuunsa vieherikon takia. Monen minuutin vieheen tappaminen ja sen jälkeinen odottelu näkyi Dalin loppusuorituksessa ja se oikoikin taas varsin näyttävästi, tuloksenaan 212pistettä, eikä pääsyä finaaliin.

Noa juoksi alkueristä lähtien komeasti, saavuttaen ensimmäisellä juoksullaan 251pistettä ja finaaliin Noa pääsi toiselta sijalta. Myös finaalit Noa suoritti komeasti ja varmasti ilman mitään draamaa, saaden 255 pistettä. Näillä yhteispisteillä 506 Noa voitti salukiurokset ja olivathan nuo myös päivän parhaat pisteet!



Sitten olikin valitettava vain viikon tauko kisaamisessa, kun taas pakkasin auton ja lähdin kisamatkalle. Tälläkertaa mukanani oli vain Noa, joka lähti Tuomarinkartanolle tavoittelemaan käyttövalioaikaa. Lähtötilanne oli hurja, sillä ensimmäisellä suoralla Noa joutui puristukseen kahden muun uroksen väliin, mutta kylmäpäinen Noamme ei tuosta hämmentynyt, vaan jatkoi hienosti eteenpäin, vilkuilematta lainkaan sivuilleen. Emme voi kuin ihmetellä tuon nuoren miehen hermoja! Noa voitti toisen perättäisen ratalähtönsä, mutta jäi edelleen KV-ajasta.. Ja näin Noan voittoaika olikin 34.1 sekunttia. Poika petrasi ja väläytteli taas juoksupäätään, joten olemme enemmän kuin tyytyväisiä. Tämän jälkeen onkin mukavaa alkaa ensikaudella panostaa ratapuolelle.



Kisojen jälkeen juostiin vielä Kukkahattu-2010 kilpailu, jossa neljän hengen joukkueet juoksivat viestinä vinttikoirarataa ympäri. Olimme tietenkin hetken mielijohteesta koonneet oman joukkueemme haastamaan whippetväkeä (olihan kyseessä kuitenkin myös whippettien team race-2010) ja joukkueessamme ryntäilivät Hyde, Sanja, Jaakko The Zappan omistaja ja minä. Joukkueemme nimi oli Vieheen Riivaamat ja ulkoinen olemuksemme sai innoituksensa blackmetallista ja muusta pimeästä meiningistä.



Tilanteemme näytti heikolta Sanjan ja minun osuuksien jälkeen, mutta saatuani viestikapulamme(musta risti) Jaakon käsiin, hän lähti ilmiömäiseen vauhtiin ja porhalsi kaikkien muiden joukkueiden ohi, kuroen riivatuille mittavan etumatkan ja Hyden tehtäväksi jäikin oikeastaan vain näyttävä maaliintuleminen, olihan Jaakko tehnyt käytännössä kaiken työn menestyksemme eteen.

Tämmöiseen tempaukseen oli mitä mukavin lopetella kilpailukautta! Vielä olisi edessä yksi kilpailu, mutta siitä lisää tuonnenpana.