torstai 12. syyskuuta 2013

Macyn matka


Tyhjä, pohjaton musta aukko ja hiirenhiljaista. Haluaisin kirjoitta paljon, mutten tiedä mistä aloittaa. Macy karkasi lauantaina 7.9. ja teimme kaikkemme, että saisimme tytön ehjänä kotiin. Laputimme kylän, kiersimme tutut lenkkipolut ja vähän vieraammatkin. Houkuttelimme ruualla, omien ihmisten vaatteilla. Hankin terassille riistakameran ja loukun. Olin yhteydessä etsijäkoiriin. Suureksi suruksemme Macy ei koskaan ehtinyt kotiin asti, vaan löytyi 10.9. menehtyneenä kotimme läheltä, oltuaan kateissa lähes kolme vuorokautta. Järkytys alkaa väistyä ja päällimmäisenä on suru. Luulen, että sen pitää antaa tulla, juuri sillä voimalla, kuin se tulee.

Tämä talo ei ole samanlainen ilman tarkkaa, valpasta, urheaa vahtiamme. Se piti omistajan terävänä. Pohjanmaan reissuilla se ajoi lintuja liikkeelle, se oli siitä hauskaa. Äänekkäästi Macy varmisti, että hän pääsee mukaan, kun alettiin tehdä lähtöä ihan mihin tahansa. Sulautui vinttipoikalaumaamme täydellisesti ja eleli Justiinan roolissaan seesteistä elämää, nukkuen pakkasilla salukin häntähapsujen alla. Mielessä on liikaa kysymyksiä ja läsnä on ainoastaan suru.

Ehkä jonain päivänä pystyn päästämään irti. Nyt kyyneleet saavat maiseman näyttämään sumuiselta ja minulla on ikävä.
 
"perille en ymmärtänyt koskaan osaavani
vaikka tunsin tien niin hyvin
osannut en kulkea

kuka meistä taitaa kipeästi kaaduttuaan nauraa
löytäessään maasta kiven taivassyntyisen

laske pääsi rauhaansa
lepää hetki lennostasi
anna maailman mennä teitään
aina suurta yötä päin"
 
CMX - Suurta yötä päin