Yhteenveto loppukaudesta

Marraskuun puolessa välissä lienee luonnollista päivittää, mitä loppukesänä touhusimme. Pyhä tarkoitukseni saattaa nettisivutkin ajantasalle jäi vain hyväksi ajatukseksi. Enää en edes ajattele, että jospa ennen ensi kesää, vaan ajattelen tasan siten, että sitten, kun on sen aika! Joten, listataanpa vähän, omankin muistin virkistämiseksi.

Ratapuolella tapahtui seuraavaa:
11.8. juostiin Tampereella SMR-12 kilpailussa, jossa olikin paljon salukeja paikalla. Finaalilähdössäkin nähtiin peräti kuusi koiraa, ei yhtään diskiä, joten kaikinpuolin onnistunut päivä kaikille siis. Myös sään puolesta! Noa voitti oman alkuerälähtönsä ajalla 34.09 ja finaalissa juoksi Suomenmestaruushopeaa ylittäen maaliviivan aikaan 34.24. Voittajaksi selviytyi Yuzak Selma (aika 33.64) ja kolmanneksi sijoittui Non Serviam Anung Un Rama, vain sadasosan erolla Noaan. Tiukka taisto siis näillä kahdella sankarilla! Rata oli pehmeä ja raskaan oloinen uudesta hiekasta, kuten Hyvinkäälläkin on nyt ollut.

 

kuva: Niina Hyttinen

22.8. juostiin Helsingissä kutsukilpailussa, jossa Noa juoksi lähtönsä toiseksi ajalla 33.66.

Ratakausi paketoitiin Tampere GB:ssä 23.9, jossa Noa osallistui sijoituslähtöön voittaen sen juosten myös kivan ajan 33.87.

Toki kävimme myös maastokisoissa, vaikkakin melko vähäisesti.
Jyväskylän kv-maastoissa 19.8. Noa oli alkuerien jälkeen kolmas pistein 233, mutta nappasi finaalista nollatuloksen. Liekö turhankin tutut pellot ja perinteistä kaavaa noudattava rata tehnyt osansa, ennakoimisen taitohan alkaa täysiä kaahavalla Noalla olla jo aika hyvin hanskassa. 

1.9. oli Nilsiän maastojen vuoro, jossa Dali sai juosta veteraanisarjassa. Alkuerissä saavutettu johtopaikka vaihtui finaalin jälkeen toiseksi ja viimeiseksi sijaksi (189+195=384p.) Ilma oli mukava ja peltokin tälle kaudelle poikkeuksellisen mainio kaikkine korkeuseroineen.

Laihialla 8.9. Noa oli alkuerien jälkeen niinikään jaetulla kolmannella sijalla (219p.) mutta jäi viidenneksi, loppupistein 443. Ilma oli karmea, vettä satoi kuin aisaa, en muista nähneeni samanlaista rankkasadetta kisoissa lukuunottamatta edellisvuoden Tampereen maastoja, josta voisikin kirjoittaa oman tarinansa, ihan vain jo ilman osalta.

 

kuva: Ella Niinistö/Pekka Elkelä

Maastokausi ja itseasasiassa koko kausi lopeteltiinkin poikkeuksellisissa merkeissä Asikkalan ajuekokeessa 29.9. , johon olimme ilmoittaneet oman ajueemme myös. Noa ja Valmu (Yuzak Sonbol) juoksivat yhdessä, kilpailuun oli ilmoitettu 15 ajuetta joista 13 osallistui. Ajuekilpailu oli kokemuksena oikein mainio, päivä oli pitkä, mutta rento, sää suosi ja kaikki sujui hienosti. Ensimmäistä kertaa kilpailuttajille kuului lämmin ruoka kilpailupaikalla, mikä toi oman lisänsä päivään, joka muutenkin tuntui lähinnä mukavalta syystapahtumalta saman henkisten ihmisten kesken. Päivän kruunasi se, että Noa ja Valmu nappasivat ajuekilpailun voiton, säilyttäen siis alkuerien jälkeisen johtopaikkansa myös finaalissa. Tiimillämme oli niin hyvä fiilis, koirat toimivat niin erinomaisesti yhteen, käyttäytyen vieheellä hienosti, että aloimme jo punoa juonia ensi vuodelle. Aiomme varmasti olla paikalla. Joukkueellamme tuntui niin koirien, kuin omistajienkin henkilökemiat pelata mitä erinomaisimmin ja päivä sujuikin mukavasti rupatellessa ja koiria kilpailuttaessa. Hieno päätös kaudelle!

kuva: Ella Niinistö/Pekka Elkelä

Tämän jälkeen sitä onkin otettu vaan rennosti. Ulkoiltu ja oltu liikoja hötkyilemättä. Dali on menossa loppukuusta osteopaatin pakeille, sillä sen selkä oireilee edelleen. Taisimme saada parin vuoden takaisesta ratatäräyksesta ikuisen vaivan, mikä on harmillista. Toivotaan, että oikean hoidon ja treenin yhdistämisellä Dalikin pääsee vielä muutaman kerran sinkoilemaan vieheen perään. Muuten täällä on oltu oikein terveitä ja hyväntuulisia! Talvi vaan saisi tulla jo, tämä loputon vesisade ei miellytä meitä ketään.

Päiväreissuja sinne ja tänne

 

Tätä kautta on juostu jo vaikka miten monta kisaa, eikä allekirjoittanut saanut sittenkään (sattuneesta syystä)  ennen kauden alkua päivitettyä nettisivuja ajantasalle ja näemmä blogikin laahaa. Tässä siis kuulumisia pitkästä aikaa.

Luhtiracessa Hyvinkäällä 17.5. tehtiin taas omanlaistaan historiaa radalla, kun kilpailussa juostiin neljän salukin lähtö 680m matkalla. Noa sijoittui lähdössään kolmanneksi ja maaliviivalla oli ruuhkaa, sillä kaikki neljä juoksijaa ylittivät maalin reilun sekunnin sisällä. Noan aika oli 49.52s.

6.6. juostiin Helsingissä Suomen Salukikerhon ratamestaruudesta, jossa Noa sijoittui toiseksi, saavuttaen viimeisen valioitumiseen vaadittavan kv-ajan (480m 33.62s.) ja on nyt siis käyttövalio myös radalta.

9.6. sekä Dali, että Noa pinkoivat Hyvinkään radalla järjestetyssä Tähtisprintterissä, jossa Noa juoksi tittelin nimiinsä ajalla 19.79s. 280m.

Seuraavaksi suuntaamme Vaasan maastoihin katsomaan, miten tuo musta veteraani kulkee maastoissa ja siitä heti suoraan Noan kanssa Tampereelle ratakilpailuihin, missä juostaan samalla myös keski-suomen kennelpiirinmestaruus. Eikö se niin ole, että kiihtyvä kelkka ei hidastu?!

Uusi kausi avattu

Lauantaina pakkasin nostalgisessä hengessä itseni ja Noan henkilöautoon ja lähdimme sianpieremän aikaan(eli aikasin!) ajelemaan kohti Iittiä ja Suomicuppia. Sää oli kalsea, vettä satoi koko menomatkan ja perillä meitä odotti myös puuskittainen kylmä tuuli. Lopulta ei harmittanut lainkaan, että isäntä ja pikkumies jäivät kotiin, olisi meinaan ollut hivenen haastelliset olosuhteet olla koko päivä ulkona alle 3 kuukauden ikäisen lapsen kanssa. Perillä saimme todeta kilpailun etenevän yllättävän nopeasti. Noa juoksi salukiurosten toisessa alkuerälähdössä ja yllätyin positiivisesti; Noa seurasti tarkasti ja juoksi siitä huolimatta lujaa ja oikaisi melko räikeästi vain viimeisen mutkan. Finaalilähtö olikin yhtä hässäkkää täynnä, sillä meidän lähdössämme emme kumpikaan, en minä tai Noan parin lähettäjä, kuulleet irti-käskyä lainkaan. Noa jäi lähdössä selvästi, mutta ripeänä poikana kuroi eron nopeasti kiinni, mutta ehkä vauhdista hurmaantuneena kaahasikin sitten koko radan ainoana tavoitteenaan saada vieheeltä nirri pois. Iskupaikkoja oli jälkikuuleman mukaan useampikin, joten ei sitä oikein moittiakaan voi :D Lopputuloksena siis neljäs sija istein 222 + 184 ja hauskaa riitti.Nyt on avattu kausi 2012 ja seuraavaksi suuntaamme Hyvinkäälle ihmettelemään, mihin aikaan kello tällä kertaa pysähtyy.

Vinttejä agilityssä

Kirjoitin paikallisen vinttikoirakerhon lehteen meidän kokemuksista agilitystä ja tässä olisi nyt kyseinen raapustus muidenkin luettavaksi.

Kuva:Anna Lavikainen

Innostus agilityyn oli valtava ja arvoinkin pitkään, kenet koiristamme valitsisin ryhmään mukaan. Yksi tuntui liian iloiselta pystyäkseen keskittymään yhtään mihinkään, toinen vaikutti turhan vakavamieliseltä innostuakseen juuri Tänään juuri Tuosta tempusta ja liian karvaiset/isot/väärän väriset agilitykaveritkin olisi hallissa huonona päivänä vain herraa ahdistaneet. Tuntui epäreilulta ajatella aina ja joka paikkaan mukaan pääsevää blondiakaan, mutta vaakakuppi heilahti siihen suuntaan, kun mietin kenessä mahtaisi olla eniten potentiaalia ja pitkäjänteisyyttä ja jonka agilityharrastusta en ihan välttämättä itsekään automaattisesti onnistuisi turmelemaan, jos ja kun sähläisin itse ja oppisin hitaammin, kuin koira. Niinpä ilmoitin pettämättömän Noan agilitykurssille ja aloin jo todenteolla innostua.

Alku aina hankalaa, mutta sitä vastoin huomattavasti hauskempaa. Noa suhtautui oletetun itsevarmasti uuteen tilanteeseen, jossa oli useita muita koiria ja keskittyäkin piti. Suurta epävarmuutta se ei osoittanut missään vaiheessa, kun tutustuimme uusiin esteisiin. Putki arvellutti tovin, luonnollisesti. Miksi sitä menisi tunkemaan itseään ahtaaseen pötköön saadakseen herkun, kun voi kiertää ulkokauttakin? Olikin hauska huomata, että lopulta putki oli Noan mielestä yksi hauskimmista esteistä, jonka se suoritti vauhdikkaasti ja kerta toisensa perään innokkaasti. Rengas oli toinen, jota piti hetken aikaa tuumata, mutta kerran siitä vauhdilla hypättyään Noa saattoikin hyppiä siitä välillä jo ihan omatoimisestikin.

Handlerin päästyä jyvälle homman juonesta, aloimme edistyä itsellenikin yllättävän rivakkaa tahtia. Kerran Noa oli niin iloinen suoritettuaan onnistuneesti hyppysarjan ja putken, että ryntäsi samoilla vauhdeilla viereiselle kentälle tervehtimään jotain pientä ja karvaista olentoa, joka oli myös treenaamassa samoja touhuja. Mainittakoon, ettei tuon pienen eläimen omistaja ollut erityisen ilahtunut Noan tervehdyskäynnistä, vaikka Noa aivan hyvissä aikeissa olikin. Tämä jäikin sitten Noan ainoaksi omatoimiseksi vierailuksi "naapurin tontilla", vaikka itse seurasinkin jännittyneenä vauhdilla etenevää koiraani. Varsinkin vaihe, jossa itse jäin jälkeen niin nopeasti, että pystyin ohjaamaan Noaa käytännössä pelkin huudoin, aiheutti välillä sydämentykytyksiä. Harvinaisen uskollisesti Noa suoritti esteet myös silloin, kun ohjaajan käsky tuli kaukaa perästä ja palkkaakin joutui pahimmillaan hetken odottelemaan! Ei ehkä ihan oikeaoppista, mutta minkäs teet, kun koira on nopea ja oma vauhti laski hitaasti mutta varmasti, kerta kerralta. Äkkiä saimme havaita myös sen, että kun vaan vauhtia on tarpeeksi, niin esteet suoritaan yhtään epäröimättä. Oli vaikea peitellä huvittuneisuuttaan, kun näki, kuinka koira todella muuttaa halutessaan myös agilityn kirjaimelliseksi kilpajuoksulajiksi, kun puomikin mentiin pitkällä loikalla kiitäen niin, että itseäni pelotti. Ihme, ettei Noa tippunut sieltä!

Ahneen koiran motivointi ei tuottanut vaikeuksia ja se helpottikin työskentelyä paljon. Suurimmaksi vaikeudeksi huomasin lähes yhteistyökyvyttömän vasemman käteni, jolla ohjaaminen vain oli välillä niin helkkarin vaikeaa.

Kaikenkaikkiaan agility oli meille oikein hyödyllinen kurssi. Opin lisää itsestäni, kuin myös koirastani. Noa on oppinut ottamaan paljon oma-aloitteisemmin ja innokkaammin kontaktia ja tuntuu, että nykyään kuuntelee omistajia eri tavalla, kuin ennen. Enkä voi väittää, etteikä kärpänen olisi puraissut ja pahasti, niin suurta onnistumisen riemua saimme pitkillä estesarjoilla kokea.

Ajantasaistamisyritys

Pahoitteluni niille, jotka täällä joskus mahdollisesti käyvät välillä kurkkimassa, kun en ole saanut päiviettyä blogia lainkaan. Nettisivut ovat aivan yhtä retuperällä. Edellinen päivitys taitaa olla.. kaudelta 2010, joten voinkin nyt seuraavaksi kiroilla itseäni ja saamattomuuttani ja yrittää saada nettisivut ajantasalle ennen kauden 2012 alkua. Mitään en lupaa! Olen nyt ajautunut kirjoittelemaan enimmäkseen vain Omien Tuntojen puolella, foorumeillakaan en ole jaksanut sanoa oikein mitään. Nyt kuitenkin ajattelin, että on pakko saada aikaan edes vähän raporttia siitä, miten kauden 2011 loppu meiltä sujui. Lyhyestä virsi kaunis, jatkamme edellisen postauksen listataktiikalla.

28.8. Noa osallistui SMM-kilpailuun Helsingissä ja sijoittui kuudenneksi pistein 233+223=456.


4.9. Feri kunnostautui näyttelyssä! Olin ilmoittanut sen Muuramen ryhmänäyttelyyn näyttelyn läheisen sijainnin ja Ferin ilmiselvän miehistymisen innostamana. Tuomarina toimi Karin Hedberg (Ruotsi). Ja voi miten hauska päivä meillä oli! Feri oli innoissaan päästessään muiden koirien sekaan ja ihan vain minun kanssani, ilman muuta laumaa. Itse näyttelykin meni osaltamme hienosti, Feri sai laatuarvostelun "erinomainen" ja erityisesti mieltä lämmittivät kommentit selkeästä maskuliinisuudesta ja vahvasta rungosta, kauniista päästä ja ilmeestä. Ja iloisuudesta! Sitä Feri todella on, iloinen. SA jäi saamatta osaksi juuri iloisuuden vuoksi, koska Ferillä nyt on "liian iloinen häntä", mutta sepä ei meitä haitannut, sillä arvostelu oli muuten enemmän,kuin mitä uskalsin edes toivoa. Neljän ja puolen vuoden iässä alkaa siis näemmä meidänkin Unkarilainen olla valmis, eikä keskenkasvuinen ja liian kevyt rimpula enää. Hienoa, hienoa! Melkein sain näyttelykärpäsen puremankin.



10.9. oli Dalin vuoro päästä juoksemaan pelloille ja suuntasimme Nilsiään Kalakukkomaastoihin. Nuo olivatkin jännittävät kisat, sillä ensimmäistä kertaa Dali juoksi veteraaniluokassa! Päivä oli mukava, järjestäjät hyväntuulisia ja päivä eteni jännityksen siivittämänä hyvin joutuisasti. Oli mukava nähdä ystäviä meille kauden viimeisissä maastokisoissa, vaihtaa kuulumisia ja iloita tuttujen menestyksestä. Päivän kruunasi se, että Dali voitti sarjansa ja valmistui samalla myös Suomen ja Ruotsin käyttövalioksi! Pisteitä kertyi 239+229=468 ja näillä pisteillä Dali oli myös päivän paras veteraani. Liikutun vieläkin, kun ajattelen tuon päivän tunnelmia.


Nilsiän maastoista lähdimme suoraan ajelemaan kohti Tamperetta ja kaupin rataa, missä juostiin seuraavana päivänä Tampere GB. Meidän pojat oli ilmoitettu juoksemaan 680metrin matkalle, Dali lähinnä statistin rooliin Noan kaveriksi ja että saataisiin Dalillekin varmasti positiivinen kokemus radalta tältä kaudelta, kauden 2010 epäonnisten lähtöjen jälkeen. Onnistuimmekin tässä ja Dali sai juosta oman suorituksensa rauhassa Noan pinkoessa edellä ja Dali taittoi tuon "maraton"matkan aikaan 56.12s. Noa oli huomattavasti nopeampi, mikä oli odotettavaa ja ylitti maaliviivan ajassa 47.95 tehden samalla uuden rataennätyksen. 10.-11.9.2011 oli mitä mainioin ja ikimuistoisin viikonloppu meidän osaltamme, ja siihen olikin hyvä päättää kausi ja vetäytyä talvilevolle.

Talvilepoa tämä onkin sitten ollut, vaikka talven saimmekin vasta joulun jälkeen. Pimenevät illat ilman lunta ovat rajoittaneet ulkoilua ja saatuamme lunta, on oma liikkumiseni käynyt jo sen verran tukalaksi, ettei ihan joka montulle tai metsäpolulle ole asiaa. Haasteellista siis, mutta niin vain olemme syksyn ja talven saaneet kulumaan ulkoillen, nukkuen, syöden ja leikkien.