Vihdoin on saatu Mauri kehiin ja täytyy sanoa, että kesä näytti tulevan Maurin pihaan pesiytymisen myötä. Pääsiäisenä pakattiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna koirat asuntoautoon ja lähdettiin pohjanmaalle nauttimaan pitkistä vapaista. Ilmat olivat enemmän kuin täydelliset ja pellotkin osittain kuivaneet niin hyvin, että koirat pystyi laskemaan päivittäin juoksemaan. Voi sitä riemun määrää, pinserikin viiletti nenä maassa ristiin ja rastiin peltoja etsien myyriä ja muita kavereita.
Hauska huomata, että koiralauma on niin tottunut matkustamaan. Koiraosastolle hyppäävät mielissään ja köllöttelevät matkan rauhallisina. Parasta on kuitenkin se, että tuo iso auto tuntuu olevan niille kuin toinen koti, eikä Dalikaan möykkää siellä yksinään.
Lauantaina oli perinteinen kokkopäivä ja sitähän mekin menimme ihmettelemään. Risukasa oli sateettoman kevään jäljiltä sen verran kuiva, että se roihusi nopeasti loppuun. Koskaan ennen ei ole tainnut kokolta päästä kotiutumaan valoisaan aikaan!
Sunnuntaina Noa tarjoili meille jännitystä ajamalla itsensä kiperään tilanteeseen. Tunnin peltorälläyksen jälkeen, kun olimme jo menossa pois päin, se keksi lähteä sorsajahtiin. Ensin ajattelimme, että se varmaan tulee kohta takaisin, kunnes tajusimme että suunnassa johon Noa lähti, oli tulvavettä pellolla ja ojat täynnä vettä. Lähdimme rivakasti etsiskelemään, josko Noa tulisi silti pian takaisin jahdiltaan, kunnes Arto huomasi sen hypänneen sorsansa perässä savisaarekkeelle keskelle vettä. Mutalälli upotti, eikä Noa päässyt juuri liikkumaan, eikä se kyennyt ottamaan vauhtia hypätäkseen takaisin. Etäisyys kuivalle maalle oli kuitenkin useita metrejä. Arto totesi, ettei kiljuvaa koiraa voi toki sinnekään jättää ja lähti kahlaamaan hakeakseen Noan pois. Helpommin sanottu, kuin tehty, kun vettä on aikuista miestä pitkästi yli vyötäröön saakka ja kumisaappaat upposi mutaan. Noa turhautui nopeasti eikä tahtonut tulla Artoa kosketusetäisyydelle ihan heti ja se jopa väisti Artoa. Helpotus oli suuri, kun Noa lopulta loikkasi Arton kainaloon ja lähti räpiköimään Artoon tukeutuen takaisin pellolle. Voi sitä luottavaista,mutta huolestunutta ilmettä mikä Noan naamaan piirtyi! Loppu hyvin, kaikki hyvin, koiruus ja isäntä pääsi kuivalle maalle kohtalaisen kylmissään, mutta Noa ei ollut lopulta moksiskaan tapahtuneesta ja höntyili vielä talolle kävellessä sorsiensa perään, ihan kuin se ei olisi huomannut miten edellinen jahti oli juuri päättynyt. Positiivista sisänsä, että Noa palautuu noin nopeasti, se kuitenkin oli hetken aikaa silminnähden hädissään.
On tässä taas jälkipolville kertomista :D
Tuli ihan järkytyksenä, että kisakausi alkaa alle kahden viikon päästä. Poikia on ilmoitettu nyt yllättävän moniin kisoihin heti alkukaudesta. Hieronnassa kaikki oli molemmilla kunnossa, joten sikäli turvallisin mielin voi lähteä liikenteeseen. Suomi Cupin jälkeen ollaan viisaampia ja nähdään miten toukokuun kisat meidän osalta alkaa kehittyä.
